Yhdessä muutaman kollegan kanssa perustimme Ilotulitustaideyhteisön syksyllä 2015. Tunsimme tarvitsevamme puitteet ajaa ilotulitustaiteen asiaa Suomessa. Tärkein asia tuntui silloin olevan nostaa yleisissä medioissa viestiä siitä että ilotulitus on taidelaji. Miksi?
Siksi, että ilotulitus on aina ollut Euroopassa taiteen muoto ja se on sitä edelleen. Mutta jos katsoo mitä Suomen mediassa tänä päivänä ilotulituksesta kirjoitetaan niin uutiset kertovat silmävammoista, omaisuusvahingoista tai että kaupungit kieltävät ilotulitusten ampumisen tietyillä alueilla, ja kaikki viestintä tapahtuu uudenvuoden ympärillä. Samalla kuitenkin järjestetään maassa 800-1000 ilotulitusnäytöstä vuosittain ilman että onnettomuuksia uutisoitaisiin, puhumatta siitä että joku näytösammunta olisi ollut erityisen hieno. Jotkut ammunnoista ovat varmasti olleet nopeasti kasaan kyhättyjä vakiokeikkoja mutta toiset ovat saattaneet olla esityksiä joihin niiden säveltäjä on todella pannut sielunsa. Ne jotka esityksiä Suomessa järjestävät tietävät että kansamme rakastaa ilotulituksia ja seuraa niitä sankoin joukoin. Mutta näytöksistä ei juuri kirjoiteta ja erityisesti ei käydä keskustelua siitä oliko jokin esitys erityisen hieno ja miksi se sitä oli. Eikä kukaan muista kirjoittaa siitä että jokin suomalainen yritys olisi ollut kutsuttuna kansainväliseen kilpailuun. Poikkeus lienee ruotsinkielinen YLE joka 2015 seurasi JohoPyroa Berliiniin. Mutta tämä oli varmasti poikkeus joka vahvistaa säännön. Tosin näin asian sanottuani, niin en usko että ilotulitusyritykset yleensä lehdistötiedotteita tekevätkään. Ei ole ollut tapana.
Toinen tärkeä tehtävä on opettaa ilotulitusten tilaajat ja katsojat vaatimaan parempia esityksiä. Hölmöin asia jonka ilotulituksen ostaja voi tehdä on yrittää tinkiä rahoilleen maksimimäärää ruutia. Yleensä ilotulitusnäytös rahoitetaan syystä että halutaan antaa jotain katsojille, tehdä heihin vaikutuksen. Joskin ruudin lisääminen tekee esityksen komeammaksi, niin tosiasia on että pitkä näytös ilman ideaa ja dramaattista kaarta on tylsä. Esitys on myös koettava laadukkaaksi, jotta katsojan mieli jäisi hyväksi. Tietoisuuden lisääminen esitysten laadun merkityksestä on siis tärkeätä.
Kolmas asia on lainsäädäntöön vaikuttaminen. Tämä on haaste, koska nykylainsäädäntö on, varmasti tahattomasti, ajanut suuren yleisön käyttäytymiseen jossa “vuoden ruudit” poltetaan uutenavuotena lyhyenä aikana epämääräisine olosuhteineen ja järjestelyineen. Tilastollisesti vahingot ovat siis todennäköisiä. Mutta samalla on suljettu lakisäädönteitse ovet melkein kokonaan kaikkeen muuhun ilotulitteiden kanssa toimimiseen. Tässä kiehtova muutoshaaste, mutta lisää siitä myöhemmin.
Uffe Cederqvist
Ilotulittaja.